Taivas ei oo rajana

Jokainen päivä tuo mukanaan uudet haasteet, uusia kokemuksia. Uusia ajatuksia, ehkä päähänpistoja joita myöhemmin katuu tai sitten iloitsee siitä kuinka rohkea olikaan.

Mä oon tehnyt viimeaikoina paljon ratkaisuja yhtäkkiä. Oon ehkä vähä kokeillut omia rajojakin tavallaan. Oon halunnut uskaltaa olla enemmän minä. Oon halunnu muuttua. Oon halunnu ehkä jotenkin olla ja elää niin, ettei mieti liikaa ja oo jonkun pelon tai toisten mielipiteiden takia tekemättä jotain mikä on itselle tärkeää. Tavallaan mä jotenkin oon niin elossa, ja siks haluan tehä asioita. Isoja ja pieniä. Laidasta laitaan. Ehkä mä vihdoin alan voida olla oma itseni? Tai ehkä mä haen sitä vielä, mutta suunta on ainakin sitä kohti.

”Liian monta mielipidettä kertomassa oikeest ja väärästä.

Älä usko kaikkien puheita. Kuuntele mut tee sun valinta.

Oot kaunis, rohkee ja elossa, tää maailma muuttuu teoilla.

Voin salaisuuden paljastaa taivas ei oo rajana.”

Oi että mä oon tehny niin isoja muutoksia. Mä vaan menin ja leikkasin mun hiukset lyhyeksi. Sitä mä kadun, se oli just tämmönen älytön päähänpisto ja just sitä semmosta purkamista et jonkun asian täytyy muuttua. No, onneks ne on vaan hiukset ja ne kasvaa takasin. Tai sitten mä teen taas uuden äkkiratkaisun ja laitan pidennökset! Eihän sitä tiiä.

Mä myös hain aivan yhtäkkiä kouluun. Ihan eri alalle mitä mä nyt opiskelen. Tajusin, että mä en oo uskaltanu lähtä toteuttaan mun salaista haavetta. Siis uskaltanut! Oon liikaa miettinyt toisten mielipiteitä asiasta. Mä pistin hakupaperit meneen ja toivon mukaan mä saan syksyllä alottaa puhtaalta pöydältä aivan kaiken. Mä pääsisin toteuttamaan mun unelmia.

Uskon että sillä mun enon kuolemalla on iso merkitys tähän kaikkeen. Mä putosin jotenkin ihan pohjalle ja oon joutunut rämpiin sieltä ylöspäin kohdaten samalla kaikkia muitakin vaikeita asioita. Ja koska sen mun enon kuoleman myötä mä aloin miettimään elämää niin eri tavalla. Sitä, kuinka haurasta kaikki on. Ja sitä miten paljon joku haluais olla elossa ja tehdä asioita mutta ei vaan voi ja tulee aika nukahtaa ikiuneen. Kun ite on jotenkin ollut elämättä vaikka on ihan elossa. Kuulostaa varmaan ihan tosi sekavalta, mutta tarkotan siis sitä että oon vasta tajunnut sen, että pitää tehä asioita, pitää elää ja nauttia elämästä aivan täysillä.

”Täytyy antaa kaikkensa jos haluu kylpee onnessa.

Taivas ei oo rajana, tanssin avaruudessa.

Mul on taskus pari unelmaa mutta matkalla myös pari muuttujaa

Juuri kun on kaikki kaunista joku vetää maton mun alta

Elämäs kaks vaihtoehtoa taistelen tai kaadun taistellessa

Luovuta ei löydy sanakirjasta jonka pienenä sain faijalta”

Mä en koskaan luovuta ja mä saavutan vielä ne unelmat mitä mulla on

koska oon menossa niitä kohti kovaa vauhtia.

On vain kaksi päivää jolloin mitään ei ole tehtävissä.

Toinen on eilinen

Toinen on huominen

Tänään on siis oikea päivä rakastaa, uskoa, elää.

Alkuhöpinöitä

Oon aina haaveillut blogin pitämisestä, mutta mulla ei jotenkin oo ollut voimavaroja siihen. Nyt mä kuitenkin päätin että alan kertomaan omaa tarinaani tänne, mutta mistä aloittaisin?

Mä olen 24-vuotias yksinhuoltajaäiti ja opiskelija. Mulla on takana lukuisia vaikeita kokemuksia, joista olen selvinnyt. Koen jotenkin että nyt kun suurin osa asioista on takanapäin, olen valmis kertomaan niistä enemmän.

Olin tossa alkamassa päiväunille ja selailin instagramia, aloin jotenkin eritavalla kattoon kaikkien kuvia. Katoin ja mietin että meillä jokaisella on oma tarina. Meillä jokaisella on omat huolet ja murheet, omat salaisuudet ja haaveet. Katoin ihmisten profiilikuvia ja mietin, että mitähän tuonkin hymyn takaa löytyy, millainen on hänen tarinansa? Sit aloin miettimään omia kuvia ja sitä että mitähän itse viestitän muille, jotka ei asioista sen enempää tiedä? Mä olen aurinkoinen, hymyilen paljon ja mulla on elämään positiivinen asenne. Mutta kukapa uskoisi, miten kauheita asioita olen joutunut läpi käymään? Kukapa sen näkisi. Mut ne näkee sen lopputuloksen. Mä olen tullut tällaiseksi. Mut mulla on se oma tarina, miksi olen juuri minä, miksi olen tällainen. Kaikki kokemukset, niin hyvät kuin huonot tekevät minusta kokonaisen, sen mitä olen.

Mä olen alkoholistiperheestä. Kuljin pienenäkin aina kodista toiseen kotiin, äidiltä isälle. Sitten mä vaihdoin paikkakuntaa ja muutin hetkeksi sijaisperheeseen, jossa oli omat ongelmansa. Jonka jälkeen mä muutin taas opintojen perässä eri kaupunkiin. Ja sitten mä taas muutin, ja aloin jatko-opiskelemaan. Jossa alkoi mun vaikea parisuhde ihmisen kanssa, joka oli 5 vuotta käyttänyt huumeita. Mä autoin sen irti niistä. Me tehtiin lapsi. Ja voitte varmaan arvata loput? Mä jäin yksinhuoltajaksi, eikä mun lapsella ole isää. Mulla on kuollut ystäviä, mulle on tehty hirveitä asioita. Niinkun varmasti meille jokaiselle.

Meillä jokaisella on se oma tarina, oma matka kuljettuna ja omat suunnitelmat tulevaan. Mua kiehtoo erilaiset tarinat ja kokemukset ja se miten ne on vaikuttanut ihmiseen, miten jostakin ihmisestä on tullut juuri sellainen kun se on.

Miksi nimi ”toiseen kotiin”? Saatoit huomata edellä kerrotuista, että mä olen kokoajan muuttanut, kokoajan sopeutunut, muuttanut ja rakentanut kotia sekä elämää uudelleen ja uudelleen. Mä olen mennyt kokoajan kodista toiseen. Ja siitä mä aion kertoa enemmän myöhemmin. ”If you can dream it, you can do it” taas oli itselle sellainen lause, mikä heti kolahti. Se kulkee mulla läpi elämän mukana ja muistuttaa siitä että anna palaa. Tee asioita mitkä tekee sut onnelliseksi: ”Whatever you decide to do, make sure it makes you happy”. Kaikista tärkeimpänä lauseena silti itselle on ”Per Aspera Ad Astra”, eli vaikeuksien kautta voittoon. Koska näin se vaan on. Mä oon voittanu vaikeudet ja tulen voittaan ne jatkossakin, vaikka välillä tuntuisikin toivottomalta.

Mä olen sellainen rautanen, positiivisella asenteella varustettu selviytyjä jolla hymy irtoaa helposti. Mä osaan arvostaa niitä elämän pieniäsuuria asioita, mitkä on hyvin. Saan niistä voimaa jaksaan aina uudet ja uudet haasteet elämässä. Musta tuntuu, että mut on luotu taistelemaan enkä mä aio luovuttaa koskaan. Enkä mä valita pienistä. Mä tiiän mitä se on, kun on oikeesti asiat aivan päin helvettiä. Oon nähnyt sen omassa ja toisen ihmisen elämässä.

Mut se mitä oon oppinut ehkä kaikista eniten… on se, että kaikesta selviää kun jaksaa taistella. Ihan kaikesta. Ja entä kun ei jaksa taistella? Se onkin se toinen asia; yksin täällä ei pärjää kukaan. Jokainen meistä tarvii joskus tukea ja apua, ja on ehdottoman tärkeää että itse auttaa aina toista kun vaan mitenkään pystyy, oli ne asiat sitten pieniä tai suuria. Mutta tärkeintä on, ettei kukaan jää yksin, ja on tärkeää että ottaa vastaan apua kun sitä tarttee. Mäkin oon tehnyt molempia ja tuun tekemään niin aina.

Ehkä tää on tämmönen sekamelskasoppa tää mun blogi, mutta kerron mun ajatuksia ja kokemuksia, mitä mieleen juolahtaa. Kerron tarinoita, kerron ajatuksia ja kokemuksia. Joistakin vähän enemmän ja joistakin vähän vähemmän.

Jatkan kirjoittamista aina kun ehdin ja jaksan, aurinkoista sunnuntaita kaikille!