Minun blogini

Aloin miettimään tätä mun blogin kirjoittamista; miettimään erilaisia aihealueita ja omia eri elämänvaiheita mistä kertoisin. Mulle on kerennyt tapahtua aika paljon 24 vuoden aikana.

Ajattelin kertoa blogissani mm. lapsuudestani, jota elin alkoholismin keskellä. Ajattelin kirjoitella myös joskus itse alkoholismista. Räkäinen juoppo, sairas vai molempia?

Alkoholismi on mulle sydäntä lähellä oleva aihe. Se kiehtoo mua, haluun tietää siitä kaiken ja haluan joskus tulevaisuudessa päästä työskentelemään alkoholistien kanssa. Mä en oo sellainen tuomitseva että ”hiton juoppo” vaan päinvastoin ajattelen että alkoholismi on sairaus ja silloin sellaiseen syvään ojaan joutunut ihminen tarvitsee kaiken avun ja tuen mitä voi saada. Suunta voi olla vain ylöspäin.

Kirjoitan myös lukuisista omista kokemuksista, mitä elämän varrella on tapahtunut. Mm. siitä kun muutin sijaisperheeseen ja siitä kun katkaisin välit biologiseen isääni sekä hänen kohtaamisestaan kuuden vuoden jälkeen. Tai siitä kun minut pahoinpideltiin ollessani raskaana. Tai kun muutin jatkuvasti, ja elin elämää ihmisen kanssa joka oli 5 vuotta käyttänyt huumeita.

Ootko muuten koskaan ajatellut millaista on elää sellaisen ihmisen rinnalla joka toipuu huumeriippuvuudesta? Millaista on olla sellaiselle ihmiselle tukena käänteessä kun käänteessä ja pelätä kokoajan? Mitä kaikkia asioita siihen liittyy? Koin sen kaiken, mutta koin myös millaista on nähdä kun ihminen voittaa itsensä niin täysillä ettei kukaan ikinä. Tai sen kun loppujen lopuksi kaikki vuosien työ valuu hukkaan.

Tällä hetkellä mä elän elämää yksinhuoltajana kaikkine iloineen ja suruineen. Mä oon tosi tyytyväinen mun tilanteeseen. Joskus vaan toivoisin, että löytäisin vielä rinnalleni jonkun sellaisen ihmisen joka arvostaisi minua, hyväksyisi mut täysin sellaisena kuka oon ja pysyisi mun vierellä tuli vastaan mitä tahansa. Mä en vaadi paljoa mieheltä. Mulle on vaan tärkeintä se että kokee olonsa rakastetuksi ja että se toinen on siinä eikä se oo menossa mihinkään sun elämästä.

Pääasiassa kirjoitan tätä blogia siitä millaisen taistelun olen itse elämässäni käynyt ja kuinka olen vaikeista asioista selvinnyt. Mun yksi teksteistä tulee olemaan ”selviytymisen vuosi”, koska mulla oli sellanen ja se oli mulle erittäin tärkeä vuosi.

Mun tarina on selviytymistarina. Ja se tarina kertoo siitä että tärkeintä elämässä ei ole se ettei koskaan kaadu, vaan se että jaksaa aina nousta.

Elämä on nyt ja tässä.